SuomiAreena

WeMind mukana SuomiAreenassa

Vihdoinkin saamme julkistaa, että WeMind Suomi on valittu yhdeksi puhujaksi SuomiAreena -tapahtumaan kesällä 2023. SuomiAreena on Suomen suurin yhteiskunnallinen festivaali, jonka teemat ovat eri toimijoiden ja organisaatioiden esiin nostamia tekoja sekä yhteiskunnallisesti tärkeitä aiheita. SuomiAreena järjestetään Porissa 27.-30.6.2023. WeMind Suomi osallistuu keskusteluun tiistaina 27.6. 

WeMind Suomi haluaa olla mukana keskustelemassa mielenterveyspalveluiden nykytilasta ja tulevaisuuden ratkaisuista. Haluamme olla osana kehittämässä Suomen mielenterveyspalveluita siten, että useammalla olisi mahdollisuus päästä avun piiriin heti, kun tarve syntyy. Lisäksi haluamme vaikuttaa siihen, että ihmiset saisivat hoitoa, joka on aidosti tehokasta ja vaikuttavaa. Kerromme lisää aiheesta kevään aikana some-kanavissamme ja verkkosivuilla. Jo nyt voit käydä tutustumassa lisää WeMindin visioon ja arvioihin liittyen mielenterveysalan kehittämiseen.

Laitahan siis päivämäärä kalenteriin ja tule paikanpäälle Poriin kuuntelemaan keskustelua tai seuraa tapahtumaa verkossa SuomiAreenan -sivuilta.